keskiviikkona, elokuuta 17, 2005

Hiljaiseloa

Elokuun alussa otettiin toinen ampulli Bayvanticcia, kun on tuntunut tehoavan hyvin. Turvotusta ei ole ollut, eikä elukoiden puremiakaan eli tämä on hyvä ja sitä haetaan ensi kesäksikin.

Agilityssa keinu tuottaa edelleen ongelmia, mutta taistellaan :) kova pää meillä on molemmilla...

torstaina, elokuuta 04, 2005

Kisoissa

No eilen oli Riksussa kisat ja sinne mekin suunnattiin...Fiilikset oli ekana aika hyvät, mutta rataan tutustumisen jälkeen kävin radan takana ottamassa pari harjoitushyppyä ja silloin jo näin, että tänään käy taas ohraisesti.

Menin radalla ja päästin Helin irti, hetken se odottikin ja lähti sitten perääni esteen sivusta. Eka hyppy saatiin tehtyä, mutta seuraavaa estettä ei...Hetken maanittelun jälkeen otin hihnan ja poistuimme takavasemmalle.

Sillä hetkellä oli vaan ihan ok fiilikset, tänään sitten iski taas vitutus.

Tuleekohan tosta koskaan kisavalmista?